perjantai 20. joulukuuta 2013

Ambrosiakakku




Appelsiinileivonnaisten testailu jatkuu. Ambrosiakakku on klassinen appelsiinilla kuorrutettu kakku jo vuosikymmenten takaa. Minusta tällaiset perinteiset leivonnaiset sopivat parhaiten jouluun. Pienen maistiaisen kakusta maistoin ja hyvää oli. Kakku pääsi vähän lässähtämään, mutta makuhan on tärkein. 

Kakun voi pakastaa ja kuorruttaa vasta juuri ennen tarjoulua. Tämä kakku on lähdössä lahjaksi, joten sain otettua siitä kuvan kuorrutteen kanssa. 

Ambrosiakakku

150 g voita
3 munaa
2 1/2 dl sokeria
2 1/2 dl vehjäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kuorrute
3 dl tomusokeria
2 rkl tuorepuristettua appelsiinimehua
50-70 g sokeroitua appelsiininkuorta

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sulata voi ja anna sen jäähtyä.

Kiristä leivinpaperi irtopohjavuoan (22-24 cm) pohjaan. Voitele reinat ja paperi voilla ja jauhota.

Vatkaa munat ja sokeri valkoiseksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään, ja kääntele seos taikinaan voin kanssa. Sekoita varovasti tasaiseksi.

Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua uunin alaosassa 35-40 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ennen kakun kumoamista ritilälle. Jäähdytä liinan alla. Halutessasi voit pakastaa kakun ja koristella myöhemmin. 

Sekoita tomusokeri ja appelsiinimehu tasaiseksi. Levitä kuorrute kakun päälle ja ripottele päälle sokeroitua appelsiininkuorta. Anna kuorrutuksen jähmettyä ennen kakun leikkaamista.

Ohje: Leivotaan-lehti marras-joulukuu nro 6/2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti