sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Aamu




Me asutaan sisäsaariston puolella. Joskus haaveillen millaista olisi asua aavan meren rannalla. Siellä aurinko laskee horisonttiin. Täällä me näemme kuitenkin joka aamu aivan huikean kauniin auringonnousun. Olen aina ollut aamuihminen. Upeaa on katsoa miten aurinko nousee ja uusi päivä on edessä. Täynnä touhua ja täynnä lupauksia. Ainut miinus on pimeys, joka kohta vallitsee kun poikanen herää ennen aurinkoa. Ehkä siihenkin taas tottuu.

Tänään mittari oli pakkasen puolella ja lähdin toiveikkaana kuvaamaan huurteista puutarhaa. Ei ollut huurretta, mutta muuten kaunis aamu. Naapurit lähtivät vielä veneilemään, liekko kalasaalista hakemaan. Tällaisia ovat aamut saaristossa. Sitä hiljaisuutta ei pysty kuvailemaan. Se täytyy kokea.

Joskus tuntuu, ettei ole mitään annettavaa blogille ja lukijoille. Tämä viikko oli sellainen. Ehkä se tekikin hyvää. Nyt puhkun taas intoa.

Aurinkoa sinun sunnuntaihin!

Ensimmäisen kuvan upeat lintulaudat löytyi Clas Ohlsonilta. Tykkään hirmuisesti. Huomenna hakemaan sapuskaa niihin.

7 kommenttia:

  1. Hei,
    teillä on kaunis koti ja kiva blogi.
    Iloa sinun syksyisiin päiviin.
    t. Anne :)

    VastaaPoista
  2. Totta, saariston hiljaisuudessa on sitä jotain. Tai meidän mökki sijaitsee lahdella, josta on näkymä avomerelle, eli puoliksi saaristossa, mutta ei kaukana avomerestäkään. Lahden rannalla on turvallista kuunnella avomeren tyrskyjä ja myrskyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänäänkin meidän pihalla oli niin hiljaista, että täytyi aivan ihmetellä sitä. Syksyinen tyyni päivä oli kyllä kaunis. Teillä varmasti hienolla paikalla mökki :) Meille ei meren isoimmat tyrskyt yllä.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ihania tunnelmallisia kuvia. Minulle tuli kamala ikävä meren rannalle, jossa olen koko lapsuuteni viettänyt ja onneksi edelleen pääsen mökille meren äärelle. Mutta liian harvoin. Nykyisellä asuinpaikkakunnallani on järviä, mutta eivät ne ole sama asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen elänyt lapsuuden ja nuoruuden sekä järvien että merien äärellä. Onhan niissä valtava ero. Järvet ovat lempeämpiä ja monesti niitäkin kaipaan. Helsingissä asuessa meri oli niin läsnä, että se tuntuu nyt täälläkin luonnolliselta. Mutta vettä pitää aina olla, oli se makeaa tai suolaista :)

      Poista