tiistai 3. syyskuuta 2013

Leluja




Lisää kirppislöytöjä Porista. Mummulassa poika leikki niin mielissään kaikilla leluilla mitä sinne oli kerääntynyt vuosien varrella. Paljon erilaisia autoja, muovijuttuja ja kaikenlaista sekalaista rompetta. Siispä päätimme lähteä metsästämään kirppareilta autoja pikkuiselle. Helposti löytyi hyväkuntoisia leluja edulliseen hintaan, poika sai ämpärillisen autoja ja työkaluja. Nyt tuo ämpäri on keittiössä ja näillä leluilla leikitään ahkerasti. Brion lelut ostan useimmiten jos näet niitä sopuhintaan kirppareilla. Ne on niin kivoja ja ikuisia. Nuo vedettävät lelut ovat pojan lemppareita.

Muovilelut 2-4 euroa
Brion mäyräkoira 6 euroa

Brion hylje 3,50 euroa

13 kommenttia:

  1. Kivoja löytöjä. Brion-leluista meillä on tuo mäyris ja junanradat edelleen käytössä, vaikka ajattelin, että meidän tyttöjä ei ne enää kiinnosta. Viimeksi eilen kaivettiin junanrata esille.

    Kun esikoinen oli pieni, oli kiva ostella kirppikseltä leluja, kun kivoja leluja löytyi suht helposti. Mutta kahden lapsen ja ekojen vuosien myötä niitä leluja on kertynyt melkein huomaamattakin jouluisin ja synttäreinä sen verran paljon, että nyt täytyy luopua jostain ennen kuin uutta tai uuttavanhaa kirppiksiltäkään ostetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leluja tulee varmasti kertymään vielä riesaksi asti vuosien aikana, mutta meidän yksivuotiaalla ei vielä paljon leluja ole. Onneksi kirppiksiltä saa edullisesti kivoja ja hyviä leluja. Pitäisi jatkossa osata kierrättää niin ettei joka paikka ole täynnä :) Silloin voisi etsiskellä uutta tilalle kirppiksiltä.

      Poista
  2. näen tuolla lelulaatikossa tuon ihanan punaisen lentokoneen valkoisilla renkailla. Olen yrittänyt sitä metsästää myös kirppareilta. ei vain millään löydy :) ostitko senkin porin kirppiksiltä? Hyviä löytöjä.

    -miina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, lentokone on Porin kirppikseltä ja maksoi vain 0,50 e. Eli taisi olla hyvä löytö. Onko tuo jokin "erikoinen" vai miten juuri tuota olet metsästänyt? :)

      Poista
  3. Oho, sepäs on ollut halpa ostos. Tuon samaisen lelusarjan keltanen auto on ollut meijän aivan super suosikki. Poika aina valitsee lelulaatikosta sen ja pärryyttää sillä menemään onnellisena. Noissa on NIIN hyvät renkaat, liikkuu todella helposti ja hyvin eikä jätä naarmuja lattiaan. Kestää kulutusta ja lelusta on varmasti iloa myös jälkipolville. Minusta kestävät ja hyvät lelut on kaiken aa ja oo. En halua ostaa mitään krääsää.
    Tuo punanen lentokone on kyllä tosi ihgu :) hyvä löytö. Pitää itekin vielä yrittää sitä metsästellä, poika ois varmasti siitä yhtä mielissään kuin keltasesta autosta.

    -MY-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustuin lentokoneeseen uudestaan kommenttisi jälkeen ja kyllä vaan, hyvältä vaikuttaa. Ja huomasin, että me oltiin ostettu samaa sarjaa myös keltainen formula-auto (Ovat Viking Toys-merkkisiä). Eli jatkossa täytyy pitää silmät auki jos tulisi lisää näitä vastaan :) Että kiitos vaan sinulle Miina ;)

      Poista
    2. Löysin tänään kirpparilta ihanan vihreän kaivurin ja tuota samaa sarjaa. 😊 Ai Viking toys, no niin enpä tuota ollut huomannutkaan lelun pohjasta. Niin pienellä Se oli präntätty sinne. Huippuja leluja pienelle. Heti lähti vihreä kaivuri käyttöön. 😊

      Poista
    3. Terkuin miina 😊

      Poista
    4. Oi, varmasti hieno. Mä kävin just viikonloppuna kirppiskierroksella ja koko ajan silmäilin josko olis näytä lisää löytynyt. Meillä pikkuautot on nyt kova juttu :)

      Poista
  4. Suurin osa autoista ei kestä nykyää enää mitää.. nuo muoviset pienet on hyviä.. isommat osaa jo sit paremmin pitää huolta muistakin. Niitä on kertyny meilleki jo tarpeeksi..viime jouluna jo pojat sano etteivät toivo mitään leluja lahjaksi :)
    Meillä legot on ollu aina ihan ykkösiä ja tytöillä myös puiset leikkiruuat. -ansku-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei oo vielä ollut mitään ns. "muovikrääsää", joten saa nähdä miten nuo kestää. Pitäis vaan ostaakin sellaisia kestäviä leluja. Onneks Briot on aina hyviä ja ainakin poika tykkää niillä leikkiä.

      Kiva, kun lapset itse sanoo ettei tahdo leluja. Fiksuja lapsia :)

      Poista
  5. Meillä on kans tuo lentokone ja sit on muutama auto ja helikopteri ja on kyl ollu todella kestäviä. Hyvin rullaavat.
    Oon ostanu ne MuksuMassista ja Citymarketista.

    -P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos vinkistä. Voisin käydä Citymarketissa katsomassa löytyykö tämän sarjan autoja lisää :)

      Poista