tiistai 13. elokuuta 2013

Porkkanapiirakka



Eikös perinteinen porkkanapiirakka kuulu syksyyn. Tässä tosi hyvä ja simppeli ohje, jonka löysin omasta reseptikirjastani. Ekan kerran vasta testasin ja hyväksi totesin. Onneksi piirakka on menossa muualle, ettei tule omaan mahaan sitä ahdettua. Sen verran oli herkullista kun palan maistoin. Suosittelen tekemään vaikka sadepäivän piristykseksi.

Porkkanapiirakka (30 palaa)

4 dl sokeria
4 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1-2 tl soodaa
2 tl kanelia
3 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
200 g sulaa voita
6 dl porkkanaraastetta

Päällinen:
200 g tuorejuustoa/sulatejuustoa
100 g pehmeää voita
3 dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria

Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää muna-sokerivaahtoon varovasti vuorotellen jauhoseosta, hienoksi raastettua porkkanaa ja rasvaa. Sekoita tasaiseksi.

Vuoraa korkealaitainen uunipelti leivinpaperilla ja kaada taikina pellille.

Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja tuorejuusto sähkövatkaimella. Lisää tomusokeri. Levitä kuorrutus tasaisesti jäähtyneelle pohjalle. Lisää pinnalle mantelirouhetta tai kookoshiutaleita.

Ps. Yksi pala sisältää 325 kcal.

4 kommenttia:

  1. No juuri tuollaista palaa olen hakemassa jääkaapilta kun lapset nukahtivat ;) olisiko mulla muutama kalori vähemmän kun pohjataikinassa on öljyä voin sijasta ja sokereita vähensin ohjeesta melkein kolmanneksella. Silti on makeaa, ai herkku! Ja koko pellillinen ihan omaan käyttöön :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, olisi kyllä maistunut minullekin kun poika meni nukkumaan. Eikä kannata noita kaloreita katsella kun eikö äidit ole ansainneet vähän herkkua :) Voisin koittaa myös sokereiden vähennystä ensi kerralla, oli sen verran makeaa piirakkaa. Mutta kyllä se on vaan niin hyvää!

      Poista
  2. Ohje kuulostaa näin äkkiseltään hyvin samanlaiselta kuin omani. Mä lisään vaan pohjaan vielä ananasmurskaa, tulee kivasti raikkautta kaiken makean keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netin ohjeissa oli enemmän ainesosia, joten onneksi löysin tämän oman ohjeeni. Sitä en enää muista keneltä sen olen joskus saanut, mutta hyvä on. Kuulostaa jännältä ananasmurska, mutta varmasti toimiva :)

      Poista