keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Britakakku





Tänään juhlimme Faffan syntymäpäiviä ja tein hänelle lahjaksi Britakakun. Ehdottomasti kesän paras herkku. Sopisi hyvin myös juhannuspöytään. Olin ajatellut, että Britakakku on vaikea tehdä. Tämä oli jo toinen kerta ja onnistui yhtä hyvin. Helppo on tehdä ja niin hyvää. Siskoni vinkistä tein kakun jo eilen, jolloin se mehustuu vielä paremmaksi yön aikana. Päällimmäisen kerroksen laitoin juuri ennen tarjoilua.

Britakakku

Pohja
125 g leivontamargariinia (rasvaa 80 %)
1 dl sokeria
3 kpl keltuaista
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kevytmaitoa

Pinnalle
3 kpl valkuaista
1 1/2 dl sokeria

Täyte
1 prk kuohukermaa
2 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 litra mansikoita

Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon keltuaiset yksi kerrallaan. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Voitele leivinpaperi. Levitä taikina sen päälle uunipannun kokoiseksi levyksi.

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja vatkaa sokeri vähitellen joukkoon. Kun seos on jäykkää ja kiiltävää, levitä se pohjataikinan päälle. Paista kakkua 175-asteisessa uunissa 20–30 minuuttia, kunnes marenki on kauniin vaaleanruskeaa. Anna jäähtyä.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Leikkaa kakku kolmeen osaan, jolloin saat täytettä kahteen väliin. Kokoa kakku haluamallasi tavalla.

Vinkki: Levitä marenkitaikina puhtaalla nuolijalla. Jos marenkitaikinaan sekoittuu rasvaista kakkutaikinaa, vaahto voi laskea.

Ohje: Maku.fi

8 kommenttia:

  1. oj, britatorttu on niin herkullista ja se onnistuu aina! kauniin näköistäkin parhaimman maun päälle joten on myös mun suosikki kyllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Aivan paras kakku ehdottomasti. Teen varmaan myös pojan juhliin muutaman viikon päästä :)

      Poista
    2. niin siis onnistuu aina jos levyt paistuu tarpeeksi kypsäksi, ja nyt aamuisella kokemuksella tiedän että kiertoilmauunilla kaksi levyä ei paistu hyvin.. eli parempi ihan yksitellen paistaa :D mutta samapa se mitä muusia se sisältä on kunhan päälimmäinen levy on kaunis ja kokonainen :D

      Poista
    3. Mulla sellainen perinteinen uuni, joten aina pitää paistaa yksitellen mutta kiitos vinkistä ;) Toivottavasti silti kaakut onnistui. Ai että tekis niin mieli tehä tuota, mutta eipä ole mansikoita tähän hätään. Voisin koittaa mustikoillakin sitten kun niitä tuosta metsästä löytyy.

      Poista
  2. Hei,
    tosi hyvä ohje, minusta marengista tuli näin parempaa, kun niissä ohjeissa, joissa kakkutaikina esipaistetaan ensin.

    VastaaPoista
  3. Hei, kuinka monelle tästä ohjeesta riitti kolmella kerroksella? :) Ihanan näköinen kakku!

    VastaaPoista