keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kotia kohti



Aamulla me muutetaan. Tuntuu jännältä. Aina on vähän haikea jättää vanha koti ja lähteä kohti uutta. Viikkoja on rempattu ja nyt vihdoin koti on muuttokunnossa. Hommaa riittää vielä hirmuisesti ja koko yläkerta tullaan jonain päivänä remppaamaan, mutta alakerta on nyt meidän mieleen. Putkitöitä on miehet tehneet viisi päivää ja tänään saivat uuden lämmityksen päälle. Se tuntui niin hienolta.

Keittiö odottaa vielä uusia kaapinovia. Ne pitäisi tulla ensi viikolla. Olohuone ja makuuhuone ovat valmiina listoja myöten. Kylpyhuoneen remontti aloitettiin eilen ja tänään saatiin kaakelointi valmiiksi. Minäkin sain olla mukana kaakeloimassa ja opin nyt sen homman. Mukavaa, mutta aika raskasta. Täydet kiitokset vanhemmilleni kaikesta työstä. Kylpyhuone saadaan käyttöön vasta muutaman päivän päästä, mutta onneksi meillä on pikkuvessa ja rantasauna.

Kuvia ja juttuja laitan lisää kunhan kerkeän.

Voikaa hyvin!

8 kommenttia:

  1. Sinulla on niin uskomattomat vanhemmat. Aina valmiina toteuttamaan lastensa toiveet. -lispe-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elävät lapsiä varten, kuten äiti sanoo :) Ovat kyllä ihania, kun aina valmiina auttamaan asiassa kun asiassa ja painavat kaasu pohjassa ympäri Suomea. Osaisipa sitä itsekin joskus olla tuollainen vanhempi.

      Poista
  2. Voi ihanaa, onnea vielä uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa varmasti nähdä kaikki omat tavarat uudessa kodissa ja mikä ilo keskittyä eloon yhdessä paikassa. Auringonpaisteisia kevätpäiviä uuteen kotiin tämän päivän sateista huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuntuu kyllä ihanalta olla täällä uudessa kodissa. Vähitellen tavarat alkavat löytää oman paikkansa ja mikä parasta, täällä on ainakin tilaa. Aurinkoista kevättä myös sinulle!

      Poista
  4. Tsemppiä muuttoon ja onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muutto meni tosi hyvin ja nopeasti. Täällä sitä nyt ollaan :)

      Poista