maanantai 21. tammikuuta 2013

Poikanen





Poika se kasvaa vauhdilla. Edvin on jo yli puolivuotias. Joka päivä oppii jotain uutta ja muuttuu aina vaan ihanammaksi. Nyt opettelee kovasti ryömimään ja ihan hyvin se jo onnistuu.

Edvin on niin reipas poika ja kaikkiruokainen. Välillä nirsoilee, mutta hyvin on syönyt melkein mitä vain. Olen testannut lihan, kanan, kalan ja munan, eikä tullut mitään allergiaoireita. Liharuokia olen tehnyt itse ja ihan hyvin on niitäkin syönyt. Mutta mikään ei voita kaupan soseita, niitä syöttäessä odottaa suu ammollaan lisää.

Meillä on niin mukava äiti-vauvaporukka. Tavataan lähes viikottain ja joidenkin kanssa montakin kertaa viikossa. Samantyylisiä ihmisiä, joiden kanssa on mukava jakaa arjen asioita. Saa myös paljon vertaistukea ja vinkkejä vauva-arkeen. Edvinillekin tekee hyvää olla muiden vauvojen kanssa.

Päivät menee hurjaa vauhtia pikkuisen kanssa puuhatessa. Tämä on niin ainutlaatuista aikaa, että nautin täysillä. Ihana olla kotona oman pikku palleron kanssa. Onnellista arkea.

Voikaa hyvin!


4 kommenttia:

  1. Tykkään pojan nimestä kovasti! Isäni toinen nimi on Edvin ja olen joskus miettinyt kyseisen nimen antamista mahdolliselle tulevalle poikalapselleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Poika on myös ruotsinkielinen, joten nimi piti olla helppo molemmilla kielillä. Selailin nimiä ja tuo tuntui oikealta. Oman pojan nimeltä ;) Toivottavasti teillekin tulee vielä joskus Edvin ;)

      Poista
  2. Ihana myös tuo jellonapeitto suloisen poikasen alla.

    VastaaPoista