tiistai 31. joulukuuta 2013



Kiitos lukijat kuluneesta vuodesta ja onnellista uutta vuotta!

maanantai 30. joulukuuta 2013

Pastellit



Tänään tuli Elloksen kevätkuvasto. Siinä hehkutetiin pastellisävyjen tuloa. Ja onhan ne nättejä. Minulla tai oikeastaan meillä miehen kanssa oli hirmuinen retrovimma muutama vuosi sitten. Koti oli täynnä värejä. Se koti oli kaunis, ja suurinosa tavaroista on edelleen meillä käytössä. Nyt vain pyrin vähentämään värejä ja vaihtamaan tavaroita vuodenaikojen mukaan.

Niin se mieli muuttuu. Olen alkanut tykkäämään enemmän luonnonläheisistä sävyistä. Maanläheiset värit lämmittävät ja koti on pikkuhiljaa muuttumassa harmoonisemmaksi. Sopii tänne meren ja luonnon lähelle. Kevään pastellit ovat kyllä todella tervetulleita meille!

Orkidea oli syksyllä pelkkä pieni risu, joka vietiin piiloon urheiluhuoneeseen. Siellä se oli itsekseen kerännyt voimia ja nyt puskee paljon kukkia. Niin se sai siirtoluvan takaisin alakertaan.

Uusi viikko, uudet jutut. Mieli on odottavainen. Kaksi päivää tätä vuotta. Eletään täysillä!

lauantai 28. joulukuuta 2013

Siivouspäivä





Eilen oltiin koko päivä alennusmyynneissä. Hyvän katsauksen sain mitä on tarjolla ja lähden uudestaan joku toinen päivä ja toivon, että silloin oli vähän hiljaisempaa kaupungilla. Löysin itselleni muutamia vaatteita ja pojalle myös. Eli ei ollut turha päivä.

Tänään meillä siivottiin. Joulun sekasotkut pois. Joulua en kuitenkaan vielä siivonnut. Kaikki koristeet saavat olla vielä uuden vuoden yli. Eiköhän sitten jo riitä tämä joulu. Eilen illalla satoi jonkin verran lunta ja puut olivat valkoisenaan. Voi miten kaunista oli ja sitä kesti kaksi tuntia. Vettä tuli taas jo niin että tänään oli lähes jo keväinen päivä. Kyllä on outoa tämä leuto sää.

Mukavaa viikonloppun jatkoa!

torstai 26. joulukuuta 2013

Tapaninpäivänä




Joulu oli upea. Saimme nauttia vanhempiemme seurasta. Poikanen sai olla isovanhempien ihailtavana ja hän olikin niin mallikkaasti koko joulun. Tunnelma oli rauhallinen ja mukava. Hyvin perinteinen.

Aatonaattona meillä oli karjalanpiirakkatalkoot. Äitini opetti tuon taidon minullekin ja olen siitä niin kiitollinen. Nyt tuo taito on siirtynyt seuraavaan sukupolveen. Aatonaattona meillä oli luonto valkoinen ja oli todella joulumieli. Aattoiltana vielä oli ihana ilma, mutta sitten lumet sulivat ja musta on jälleen maa.

Tänään on vain levätty ja lenkkeilty. Luettu kirjoja ja syöty suklaata. Voisin sanoa, että tämä joulu oli yksi parhaista. Oikean joulun tekee läheiset ja rakkaat ihmiset. Nyt on mukava taas aloittaa arki.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulurauhaa




Pieni liekki tänään syttyy
talven synkkään pimeyteen.
Pieni liekki valon antaa,
toivon tuikkeen sydämeen.


Pieni liekki pimeydessä
nyt voi olla jokainen,
pieni liekki, joka kantaa
valon luokse kaikkien.
Anna-Mari Kaskinen

Joulurauhaa ja lämmintä joulumieltä!

lauantai 21. joulukuuta 2013

Yläkerran joulu





Yläkerran askarteluhuone on ollut mullinmallin koko syksyn. Siellä on ollut keskeneräisiä projekteja, tavaroita jotka etsivät oikeaa paikkaansa ja viimeisimpänä lahjapakkaamo. Saatiin kuitenkin kaikki siivottua jouluksi.

Mies on entisöinyt vanhaa hyllyä ja kyllä siitä tuli nyt nätti. Se oli osittain maalattu ja jalat heikossa kunnossa. Entisöinnin ja uuden hyvän maalipinnan myötä siitä tuli niin kaunis. Vanhoista saranankohdista näkee, että kaapissa on ollut ovikin joskus. Harmi, että se on hävinnyt vuosien aikana. Tämä hylly oli siis talon vanhassa kuiva-aine varastossa. Sieltä sen pelastimme.

Otin pari päivää sitten tuon kuvan, jossa jäätä peittää tasainen vesikerros. Hassun näköinen. Nyt jos tulisi kovat pakkaset, olisi meillä huippu luistinrata. Tänään saimme nauttia lumisesta ja niin kauniista maisemasta, mutta nyt illalla alkoi jatkuva vesisade. Harmi. 

Mustasta säästä huolimatta ihanaa joulunaikaa!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Ambrosiakakku




Appelsiinileivonnaisten testailu jatkuu. Ambrosiakakku on klassinen appelsiinilla kuorrutettu kakku jo vuosikymmenten takaa. Minusta tällaiset perinteiset leivonnaiset sopivat parhaiten jouluun. Pienen maistiaisen kakusta maistoin ja hyvää oli. Kakku pääsi vähän lässähtämään, mutta makuhan on tärkein. 

Kakun voi pakastaa ja kuorruttaa vasta juuri ennen tarjoulua. Tämä kakku on lähdössä lahjaksi, joten sain otettua siitä kuvan kuorrutteen kanssa. 

Ambrosiakakku

150 g voita
3 munaa
2 1/2 dl sokeria
2 1/2 dl vehjäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kuorrute
3 dl tomusokeria
2 rkl tuorepuristettua appelsiinimehua
50-70 g sokeroitua appelsiininkuorta

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sulata voi ja anna sen jäähtyä.

Kiristä leivinpaperi irtopohjavuoan (22-24 cm) pohjaan. Voitele reinat ja paperi voilla ja jauhota.

Vatkaa munat ja sokeri valkoiseksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään, ja kääntele seos taikinaan voin kanssa. Sekoita varovasti tasaiseksi.

Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua uunin alaosassa 35-40 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ennen kakun kumoamista ritilälle. Jäähdytä liinan alla. Halutessasi voit pakastaa kakun ja koristella myöhemmin. 

Sekoita tomusokeri ja appelsiinimehu tasaiseksi. Levitä kuorrute kakun päälle ja ripottele päälle sokeroitua appelsiininkuorta. Anna kuorrutuksen jähmettyä ennen kakun leikkaamista.

Ohje: Leivotaan-lehti marras-joulukuu nro 6/2013

torstai 19. joulukuuta 2013

Appelsiini-suklaakeksit




Tykkäätkö appelsiinisuklaasta? Minä tykkään ja olen joka joulu ostanut itselleni Noblesse rasian. Tänään testasin Leivotaan-lehden Appelsiini-suklaakeksejä. Näiden maku oli kerrassaan loistava. Appelsiini ja suklaan yhdistelmä on lyömätön. Lehden ohjeessa keksit ovat tummanruskeita. Itse jätin suklaan melko isoiksi paloiksi ja sekoitin sen varovasti taikinaan. Näin sain vaaleita keksejä, joista itse tykkään enemmän.

Appelsiini-suklaakeksit (n. 30-40 kpl)

100 g voita
1 3/4 dl tomusokeria
3 3/4 dl vehnäjauhoja
1-2 rkl sokeria
1 appelsiinin hienoksi raastettu kuori
1/2 appelsiinin mehu
50 g tummaa suklaata

Kuutioi voi. Laita voi, tomusokeri, jauhot, sokeri, appelsiininkuori ja mehu monitoimikoneeseen (tai sekoita sähkövatkaimella). Vatkaa huippunopeudella tasaikseksi.

Pilko sulkaa pieneksi ja lisää taikinaan. Vaivaa nopeasti yhteen. Mitä kauemman vaivaat, sitä pienemmäksi suklaa hajoaa ja ruskeammaksi taikina muuttuu. (sekoitin suklaan kuminuolijalla, jolloin taikinasta tuli vaalea. Ohjeessa tummanruskeita).

Kääri taikina kelmuun ja anna levätä kylmässä noin 30 minuuttia. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Jaa taikina kolmeen osaan. Muotoile osat tangoksi ja jaa ne 10 palaan. Pyöritä palat palloiksi, ja laita ne pellille leivinpaperin päälle. Painele keksejä jauhotetulla haarukalla ja ripottele päälle hieman sokeria.

Paista uunissa 8-10 minuuttia. Anna jäähtyä pellin päällä.

Ohje: Leivotaan-lehti marras-joulukuu, nro 6/2013

tiistai 17. joulukuuta 2013

Olohuoneessa





Olohuone sai ripauksen joulumieltä, kun otin esiin äidiltä saaman ihanan viltin ja sohvalle vaihdoin H&M Homesta tilaamani tyynyt. Tykkään punaisesta. Keittiöstä punaista löytyy kesät talvet, joten on kiva saada sitä myös olohuoneeseen. Joulukuusen laitamme jo loppuviikosta ja siihen ripustetaan paljon punaisia palloja.

Enää seitsemän päivää jouluun. Mukavaa joulunodotusta!

* kori TineK, Säde
* tuikkukipot Clas Ohlson
* lampaantalja Ikea
* harmaa huopa Kodin1
* koristetyynyt H&M Home

lauantai 14. joulukuuta 2013

Punaista







Luonnostakin löytyy punaista, ihanaa joulun punaista väriä. Kuvat tämän aamun kirpeästä pakkassäästä. Oli upea hetki auringonnousun aikaan. Meri on jäässä. Niin kirkkaassa jäässä, että siellä voisi jo luistella. En vielä kuitenkaan uskalla sinne mennä, vaikka kyläläiset jo moottorikelkoilla ajoivat. Tällaiset terveiset täältä saaristosta.

Voikaa hyvin!

torstai 12. joulukuuta 2013

Väriä elämään




Eilen siivosin rantasaunan joulukuntoon ja tänään nautiskelin siellä lämpimistä löylyistä kynttilänvalossa. Meillä ei ole täällä sisällä saunaa. Joskus sitä kaipaan, mutta kyllä se vaan on niin erilaista kävellä pihan poikki rantaan ja saunoa siellä kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa. Saunomisella on ihan erilainen merkityksenä.

Kuvat eivät liity mitenkään tekstiin, mutta väriä meidän päivissä on ollut. Joskus nuorempana (aikana ennen lasta), lueskelin ja kuulin juttuja miten lapsi oli töhrinyt seinät kynällä tai jotain muuta yhtä mukavaa. Ihmettelin aina, miten eivät vanhemmat tajua laittaa kyniä tai ei lapselle kuuluvia tavaroita pois lasten ulottuvilta. Nii-in.

Eilen oltiin poikasen kanssa yläkerrassa. Minä levitin pyykkiä ja hoilotin merry christmasia kovaan ääneen. Poika pyöri siellä ympärillä omia juttuja tehden (kuten yleensäkin). Nostin katseeni pyykeistä ja mitä näinään. Poika oli löytänyt akryylivärituubin. Puristanut sitä käsissään kovasti ja kerennyt juosta päiväpeiton, maton, pöydän ja pyykkitelineen ohi. Vierashuoneessa oli maalia siellä sun täällä. Tuli sitten pestyä kaikki tekstiilit jouluksi. Ja väri oli sinapin ruskea. Olisi valinnut edes joulun punaisen. Huhhuh.

Mukavaa alkavaa viikonloppua!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Ruokalahjan pakkaaminen



Vietimme itsenäisyyspäivänä pikkujoulujuhlaa ystäviemme luona. Leivoin mukaan rasiallisen herkullisia Kardemummapipareita. Paketin olin ajatellut tehdä itse, mutta löysinkin tämän kauniin peltirasian Villagesta.

Nyt joulunaikaan kun monet teistäkin antavat ruokalahjoja, laitan teille viisi hyvää pakkausvinkkiä, jotka olivat uusimmassa Talo&Koti lehdessä.

1. Pakkaa ruokalahja kauniisti. Huomaavainen tapa on antaa lahjan mukana ruoan tai leivonnaisen resepti. (itse kääräisin sen rullalle paketin päälle). Kirjoita se nätille paperille tai ota kopio ohjeesta. Samalla lahjansaajalle selviää mitä ruoka tai leivonnainen sisältää.

2. Vuoraa laatikot, rasiat, pussi ja kassit suloisilla silkkipapereilla juhlakuosiin. Kuvioidut silkkipaperit ovat tämän joulun hitti. Niitä myyvät askartelukaupat.


3. Kun pakkaat leivonnaisia, kietaise ne ensin leivinpaperiin, niin rasva ei pääse imeytymään päällimmäiseen kääreeseen.


4. Helpointa on pakata ruokalahja valmiiseen paperikassiin tai -pussiin, jonka voit tietysti koristella teeman mukaiseksi. Kaunis laatikko tai rasia on lahja jo sellaisenaan, ja sille on käyttöä myöhemminkin. 


5. Viimeistele paketti nauhoilla, kuvioteipeillä tai paperikukilla. Kuvioteipit saavat jäädä reilusti näkyviin. Pahvinen nimilappu ohjaa lahjan oikeaan osoitteeseen. 


maanantai 9. joulukuuta 2013

Jouluviiri






Askartelin jouluviirejä vanhoista kirjoista. Pari viiriä lähetin lahjaksi ja yhden laitoin meidän makuhuoneen ovelle. Viirit ovat kivoja ja niitä on helppo tehdä. Vaihtoehtojakin on vaikka miten paljon. Tahtoisin ommella punaisen viiririvin erilaisista kankaista. Otan sen ehkä tulevien joulujen tavoitteeksi.

Nyt lähden katsomaan saisinko tehtyä havuista jonkunlaisen jouluvaloköynnöksen. Pakkasta on lähes 11 astetta ja luonto mitä kaunein. Nautitaan tästä päivästä, huomenna jo lauhtuu.

ps. Jouluviirin kirjaimet on maalattu akryylivärillä sapluunan avulla. Erilaisia sapluunoita löytyy vaikka Quriosasta.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Pakkaspäivä







Talven ensimmäinen kunnon pakkaspäivä. Kävin lenkillä kameran kanssa. Satuin sopivasti Merikotkan kohdalle. Se kaarteli uljaana yläilmoissa ja on se aina vaan niin vaikuttava näky. Istahti metsän laitaan niin kauas, että juuri ja juuri sain siitä kuvan.

Ensi viikolla koristellaan joulua kotiin, kun tilaamani tyynynpäälliset pitäisi tulla. Ajatella, enää pari viikkoa jouluun. Aika menee melkein liiankin nopeasti. Nyt täytyy nauttia näistä päivistä ihan täydellä teholla. Joululeivonnaisia ja jälkiruokia olen yrittänyt pohdiskella. Ehdotuksia otan ilolla vastaan.

Kivaa alkavaa viikkoa!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Lumivalkeaa




Yöllä myrskysi niin, että melkein pelotti. Talon seinät natisivat ja paukkuivat. Odotin vain, milloin joku kouvu tömähtää sisään. Lunta oli tuiskunnut kasoiksi asti ja aamulla lahdimme kaivautumaan ovesta ulos.

Meidän poika niin nauttii lumesta. Hän sukeltaa suoraan kasaan ja hyppii riemusta. Lumen ja valoisuuden myötä hänestä tuli rohkeampi ja välillä painaa täysillä vain eteenpäin pitkin pihaa. Ennen oli aina tiiviisti lähellä eikä lähtenyt itsestä kauaksi.

Tänään on Vaasassa joulunavaus. Meidänkin oli tarkoitus lähteä, mutta ei taida jaksaa. Viime päivät on ollut yhtä menoa ja tuloa. Humputettu kaupungissa ja oltu pikkujouluissa. Tänään pidetään kotipäivä ja köllötetään sohvalla.

Mukavaa viikonlopun jatkoa!