keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Lihariisipasteijat


Helppoja, nopeita ja hyviä pikkusuolaisia ovat aina erilaiset pasteijat. Tänään väkertelin lihariisipasteijoita. Tais olla vähän liikaa täytettä, mutta maukkaita olivat silti vaikka ulkomuoto ei nyt silmää hivele ;)

Lihariisipasteijat (20 kpl)

2 pakettia (à 500 g) voitaikinalevyjä

Jauheliha-riisitäyte:
250 g jauhelihaa
1 pieni sipuli
1 tl suolaa
1,5 tl paprikajauhetta
1,5 tl rouhittua mustapippuria
2 dl keitettyä riisiä (2 dl vettä + 1 dl pitkäjyväistä riisiä)
1 muna
 
Voiteluun:
1 muna

Ohje:

Levitä taikinalevyt leivinpaperoidulle uunipellille ja jaa ne kahtia. Paista jauheliha ja lisää joukkoon hienonnettu sipuli ja mausteet. Anna jäähtyä. Sekoita jauhelihan joukkoon riisit ja muna.Aseta jokaisen taikinapalan keskelle ruokalusikallinen täytettä. Taita toinen reuna täytteen päälle ja painele pasteijat haarukalla reunoilta kiinni. Voitele pasteijat munalla ja paista 225-asteisen uunin keskiosassa noin 15 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. Sama täällä. Leivoin myös pasteijoita , mutta tein rahkavoitaikinan. Meille "ei tuu joulua" jos ei ole pasteijoita ja buljonkia alkuruokana - lispe tätisi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi pitänyt olla reipas ja tehdä taikina ihan itse eikä käyttää kaupan. Mutta seuraavalla kerralla koitan kyllä. Olen tehnyt loistavaa lihapiirakkaa rahkataikinalla, ohje löytyy hakusanalla "lihapiirakka". Ihanaa jouluodotusta teille!

      Poista
  2. Ihania! Rakastan liha- ja riisipasteijoita!

    VastaaPoista