perjantai 9. marraskuuta 2012

Uusi koti

Nyt meillä on uuden kodin pohjapiirrokset. Huikaisevan hienoa. Tuntuu niin todelliselta. Voimme aloittaa suunnitelmat; mitä lattiapintoja, seiniä, sisustusta ja muita kivoja juttuja.
Kuten kuvista näkyy, kyseessä on iso kaksikerroksinen puutalo. D:n lapsuuden koti, Edvinin Faffan koti. 



Talossa on asunut vuosikymmenten aikana monta sukupolvea ja nyt on meidän aika jatkaa seuraavana sukupolvena. Toivottavasti vielä meidän poikammekin joskus jatkaa perinnettä.

Isot remontit on tehty taloon aikaisemmin, mutta jotain remppaa tulemme toki tekemään. Lämmitysjärjestelmän uusimme osittain, lattiapinnat vaihdamme ja seinät saavat vähän maalia tai tapettia. Talo on täysin asuttavassa kunnossa, mutta haluamme tehdä siitä meidän näköisen kodin. Sellaisen jossa viihdymme pitkään, toivottavasti loppuelämämme. Ja se paikka. Niin kaunis. Eniten pidän siitä, että luonto on niin lähellä.

Paljon tulee olemaan työtä ja puuhaa isossa omakotitalossa, mutta odotamme molemmat sitä innolla. Keväällä aloitamme remontoinnin ja toivottavasti loppukeväästä/alkukesästä olemme viimeistään jo uudessa kodissa.

Blogissa tulee varmasti olemaan paljon juttua rempasta ja sen etenemisestä kuvien kera.

Nyt oikein kivaa viikonloppua teille! Heippa!

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista aikaa tiedossa, nauttikaa:-). -lispe-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Varmasti on paljon työtä, mutta nautimme varmasti :)

      Poista
  2. Voi mahtavaa! Onnea! Tosi hieno juttu ja innolla odotan kuvia etenevistä projekteista sitten tulevaisuudessa. Onhan se lähellä tääl ettei jossain kaukana muualla? Terkkuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) (kommentti oli joutunut roskakansioon, pahoittelut viivästyneestä vastauksesta). Projekti tulee olemaan varmasti aikamoinen ja hommaa riittää, mutta onhan se jännää. Muutetaan saaristoon, joten ei kovin kauas ;)

      Poista