lauantai 10. marraskuuta 2012

Leivokset

Löysin Sillä Sipulin blogista marjaisan leivosohjeen. Testailin sitä isäinpäiväksi. Ohjeesta poiketen laitoin jäiset mustikat leivosten pohjalle jo paistamisvaiheessa. Kesällä voi sitten laittaa tuoreet mustikat päälle. Tällä kertaa koristelu suklaarouheella. Hyvin onnistuivat leivonnaiset. Nämä jos jotkut ovat makeita. Yksi kyllä riittää taltuttamaan makeanhimon.




noin 15 kpl pikkuleivospohjia

175 g vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa
75 g huoneenlämpöistä voita
2 munankeltuaista
1 rkl kylmää vettä
40 g (½dl) sokeria

Yhdistä aineet kulhossa ja sekoita sileäksi. Muotoile palloksi, kelmuta ja laita puoleksi tunniksi jääkaappiin. Painele sitten leivosvuokiin, joita ei runsaan voin takia tarvitse edes voidella. Paista uunissa 200 asteessa 10-15 minuuttia. Jäähdytä.

Täyte
:
150 g valkosuklaata sulatettuna
150 g tuorejuustoa
vaniljasokeria maun mukaan

Sekoita täyteaineet, maistele sopivaksi ja lisää jäähtyneisiin leivospohjiin. Koristele.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti