torstai 24. toukokuuta 2012

Äitiysloma

Raskauden ensimmäinen kolmannes meni hitaasti. Odotin innolla, koska maha alkaa kasvaa. Peilin edessä oli aina tarkistettava näkyykö jo jotain. Kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Toimin kuten jokainen ensiodottaja. Halusin heti mennä ostamaan vauvalle kaikkea kivaa ja ennenkaikkea kokeilemaan mammavaatteita (mitä en onneksi ole sortunut ostamaan kuin muutaman).

Niin ja tietenkin olin huolissani monesta. Omassa kropassa tapahtuu hirmuisesti tapahtumia, joihin ei ole varautunut. Pienikin kipu tai tuntemus oli pelottavaa, onko tämä nyt normaalia? Netissä selailin kaikki mahdolliset sivut (ei kannata, en suosittele).
Jouluna masu sitten kasvoi sen verran, että raskaus alkoi tuntua todelliselta. Lievä pahoinvointi pisti välillä lattialle makaamaan, mutta onneksi se ei kestänyt montaa viikkoa.

Toinen kolmannes toi mukanaan myös pelkoa ja huolta. Maha alkoi kasvaa, mutta liikkeitä en tuntenut kuin vähän silloin tällöin. Oli pitkiä hiljaisia taukoja, ei mitään tuntemuksia. Silloin sitä mietti ja pelkäsi; onkohan kaikki hyvin (kaikki hyvin, etuseinä istukka vaimensi liikkeet). Omaa jännitystä, mutta myös onnea ja iloa toivat ultra, jossa meille ennustettiin pientä poikaa. Tuntui huikaisevan hienolta.

Raskauden puolessa välissä alkoivat supistelut ja nipistelyt. Ensikertalaisena ei tiennyt mitä ne ovat. Töissä raskaita tavaroita kantaessa tuntui vihlovaa kipua vatsassa. Pelko oli taas suuri. Apua, mitä nyt tapahtuu. Vaikka kaikki oli tarkistuksessa hyvin ei mieli ollut aina levollinen. Ehkä ihan normaalia?
Samaan aikaan kuitenkin nautin raskaudesta. Kivut ja oireet olivat niin pieniä, että olen voinut koko ajan loistavasti.

Viimeinen kolmannes. Huh, miten aika on mennyt äkkiä. Mitä pidemmällä raskaus on, sitä mukavampaa siitä on tullut. Maha kasvaa sopivasti. Olotilani on ollut parempi päivä päivältä. Olen elämäni kunnossa. Mieli on tasaantunut ja olen täysin luottavainen kaikkeen. Ehkä sillä on myös osuutta fyysiseen kuntoon. Urheilua olen jaksanut harrastaa hyvin näinkin pitkälle. Tosin uinti on vaihtunut vesijuoksuun ja kävely taitaa vaihtua pyöräilyyn.

Alusta asti minulle oli selvää, että aion pitää itsestäni hyvää huolta. Kuntoilla paljon sekä itseni että lapsen hyväksi. Syödä ravitsevasti ja terveellisesti ja näin välttää turhat liikakilot joista tuskailisin synnytyksen jälkeen. Olen ylpeä saavuvuksistani. Olen hyvässä kunnossa ja valmis synnytykseen.

Nyt kun raskausviikko 36 pyörähtää käyntiin, tunnen suurta ylpeyttä ja rakkautta. Kannan sisälläni pientä uutta elämää. Niin rakasta ja niin kauan odotettua. Olemme lähempänä synnytystä, kun uskallan edes ajatella. Eräs rouva eilen uimahallissa katsoi mahaani sanoen: "onko mitään kauniimpaa kuin vatsasi". Siihen taisin vain hymyillä, mutta tuo kommentti jäi vielä loppupäiväksi mieleeni. Ei, ei ole mitään kauniimpaa. Eikä mitään kauniimpaa kuin meidän oma rakas.

Tänään äitiysloman ensimmäisenä päivänä tunnen jotain niin ihmeellistä ja suurta. Olenko minä tässä ihan oikeasti. Tuleva äiti, pienen lapsen äiti, ihanan miehen avovaimo. Onnellinen ja niin kiitollinen!

(kuva Amsterdamin eläintarhasta vuodelta 2010)

Tänään on juhlapäivä. Jospa tekisi pari peltiä pitsaa ja jälkiruoaksi kunnon jäätelöannos :)

Aurinkoista päivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti