maanantai 30. tammikuuta 2012

Mozzarella-tomaattipasta

Uusi viikko ja edelleen jatketaan italialaisella ruoalla :) Ehkä on tullut jo ilmi, että kaikki erilaiset pastaruoat ovat suosikkejani. Tässä jälleen nopea ja helppo kasvisruoka arjen kiireisiin. Tekemiseen ei mene kuin hetki ja maku on mitä mainioin. Nauttikaa!



Kastike noin 4-5 annosta:

125 g mozzarellapalloja
400 g Mutti-tomaattimurskaa
2 tomaattia
tuore basilikaa
oregano
2 valkosipulinkynttä
1 sipuli
suolaa
mustapippuria
2 tl sokeria
oliiviöljyä
tagliatellepastaa

Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet ja ruskista tilkassa oliiviöljyä. Lisää pannulle pilkotut tomaatit, tomaattimurska ja muutama tuore basilikanlehti. Anna kypsyä hetken kasaan. Lisää lopuksi mozzarellapallot. Kuorruta annos juustoraasteella.


Ai että nautin näistä kirpakoista pakkaspäivistä. Tänään oltiin pitkällä lenkillä. Aurinko kimmelsi niin nätisti meren jäällä ja poskissa kunnon puna. Ihanaa :)

ps. nyt on ollut paljon erilaisia ruokaohjeita blogissa, mutta aloittelin vihdoin uutta käsityötä, joten siitä myöhemmin kun työ edistyy :)

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Kauraneliöt

Olen ollut töissä koko viikonlopun, niin eikö silloin ole lupa vähän herkutella? ;) Eilen illalla meillä oli jälkkäriksi hedelmäsalaattia vaniljavaahdolla ja sitä vaahtoa jäi yllin kyllin. Keksin sitten hyvän keinon käyttää se. Kauraneliöohjeen sain vuosia sitten veljen vaimolta ja nyt se tuli todella tarpeeseen :) Tarviiko edes sanoa, että tämä on hyvää :)



Kauraneliöt
(ohje pellilliseen, joten syöjien mukaan voi tehdä vaikka 1/2 annoksen tai jopa 1/4). Tein puolikkaan annoksen pyöreään vuokaan ja siitä olisi riittänyt neljälle tai jopa kuudelle henkilölle pieni leivos.

125g voisulaa
1/2 dl siirappia
1 1/2 dl sokeria
6 dl kaurahiutaleita
1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Paista 175 asteessa noin 12-15 minuuttia.
Tarjoa itsetehdyn mansikkasurvoksen ja kermavaahdon kera!

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille :) Tänne on luvattu 20 asteen pakkasia, huh!

lauantai 28. tammikuuta 2012

Italialaiset lihapullat

Meillä jatkui tänään vielä Italia-menyy ja tällä kertaa lihapullia. Tämä resepti on vähän muokattu sieltä sun täältä, mutta erittäin loistava. Lihapullista tuli ihanan meheviä uunissa ja kastike mukavan mausteinen. Lähes gourmet-ruokaa ;)



Lihapullat:
400 g jauhelihaa
1 dl kermaviiliä
0,5 dl korppujauhoja
1 kananmuna
tuoretta basilikaa ja oreganoa
reilusti suolaa ja mustapippuria

Tomaattikastike:
1 sipuli
1 valkosipulikynsi
1 rkl öljyä
2 pakettia (à 500 g) tomaattimurskaa
1 dl vettä
1 rkl sokeria
1 tl kuivattua oreganoa
1 rkl soijakastiketta
2 tl mustapippuria
tuore basilikaa

Mittaa kulhoon korppujauhot ja kermaviili. Lisää jauheliha ja muut ainekset. Sekoita tasaiseksi murekemassaksi. Pyörittele massasta kostutetuin käsin kookkaita pullia ja nosta ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Kypsennä lihapullia 225-asteisen uunin keskitasolla 15 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä.

Valmista tomaattikastike. Kuori ja silppua sipuli. Kuullota sipulia hetki öljyssä. Lisää kattilaan tomaattimurska ja loput ainekset. Hauduta keskilämmöllä ja kannen alla 15 minuuttia. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa. Jos kastike on liian hapanta, lisää ripaus sokeria. Siirrä lihapullat kastikkeeseen ja tarjoa keitetyn pastan ja tuoreen leivän kanssa.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Siken Sitruunapasta




Viime viikon "Sikke - Ruokaa rakkaudella" - ohjelmassa oli loistavia italialaisia reseptejä. Tänään testasimme yhtä niistä ja huomenna jatkuu Italia-teema.

Siken sitruunapasta oli helppo, nopea, vähän erilainen, niin italialainen ja maukas ruoka.
Jakso ja tarkemmat ohjeet löytyy livtv.fi/ohjelmat

Kastikkeen ohje kahdelle!
Sitruunamehua
Yht. n. ½ dl Olivado avokado zest öljyä ja oliiviöljyä
Raastettua parmesaania
Reilusti persiljaa

Tee oliiviöljystä, avokado zest öljystä, sitruunamehusta ja parmesaanista ‘kastike’, sekoita se keitettyyn pastaan ja mausta suolalla pippurilla. Lisää persilja ja raasta vielä parmesaania annoksen päälle.
Tarjoa hyvän pastan ja tuoreen patongin kanssa.



Käytiin aamupäivällä pitkällä kävelyllä Pilvijärvellä. Ihana auringonpaiste ja kimmeltävät hanget. Pitäisköhän ostaa sukset, niin pääsis merelle hiihtämään?

Mukavaa viikonloppua kaikille!:)

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

-16 °C

Ihanaa kun pakkanen kiristää poskia ja saa ne punaiseksi. Tänään on ollut koko talven kaunein päivä. Kävin aamulla auringonnoustessa lenkillä ja luonto kimmelsi kristallin kirkkaana. Niin kaunista. Nautin. (kamera vain unohtui kotiin)

Frosty smoke
Meiltä on merenrantaan n. 400 metriä. Tykkään siitä. Kiva paikka käydä lenkkeilemässä.

Kuva: D © 2012

Nauttikaahan talvipäivistä!

tiistai 24. tammikuuta 2012

Chorizopasta

Uusi suosikki lempiruokalistalle :) Suurenmoinen makuelämys!



4-6 annosta:

1 sipuli
300 g chorizo-makkaraa
300 g tuorepastaa
2 dl ruokakermaa
suolaa
mustapippuria.

Kuullota silputtu sipuli pannulla. Lisää pieneksi leikatut makkaranpalat joukkoon. Keitä tuorepasta runsaassa suolalla maustetussa vedessä. Nosta keitetty pasta kauhalla pannulle. Lisää kerma ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Vinkki: Chorizo-makkara sopii tosi hyvin tomaattikastikkeeseen!
Koristele tuoreella basilikalla ja voit laittaa basilikaa myös ruoan joukkoon.


(oih tykkään niin paljon tuoreiden yrttien tuoksusta. Kesällä saadaan taas oma sato parvekkeelta:) En malta odottaa!)

Näin on tiistaikin pulkassa. Hyvää yötä! :)

Ihan tavallinen tiistai?

Aurinko paistaa niin ihanan kirkkaasti, hanget kimmeltää ja pakkanen hipoo kymmentä. Siis täydellinen talvipäivä. D:n mielestä joka tiistai on laskiaistiistai, joten meillä nautitaan tänään laskiaispullia :D



Keltaiset tulppaanit ostettiin auringon kunniaksi kauppareissulta.

Kohta iltavuoroon. Pysykää linjoilla, myöhemmin tulee loistava ruokaohje!

maanantai 23. tammikuuta 2012

Smoothie :D

Laittakaapa Googlen kuvahakuun sana Smoothie! Ai ihanuus miten herkullisen värisiä, näköisiä ja raikkaita kuvia. Tulee hyvälle mielelle ja nälkä herahtaa kielelle :D

Etsiskelin uutta smoothie-ohjetta vesijumpan jälkeen, mutta päädyin sitten taas lemppariini eli prinsessasmoothieen; Luonto+ jugurttia, maitoa ja mansikkaa.



Hyviä smoothie-ehdotuksia otan ilolla vastaan :)

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Sunnuntai

Tänään lähdettiin kalanhakureissulle ja samalla ulkoilemaan. Raippaluodon sillan kupeessa myydään viikonloppuisin tuoretta kalaa. Tällä kertaa meille oli jäänyt Nieriää. En ollut varmasti koskaan aikaisemmin syönyt kyseistä kalaa, mutta se oli äärettömän hyvää. Kuuluu lohikaloihin ja olikin mielestäni vähän parempaa ja maukkaampaa kuin lohi. Ostettiin valmiiksi savustettuna.


Raippaluodon silta on kerrassaan upea nähtävyys. Sillalla on pituutta 1 km. Sää oli vaan niin tasaisen tylsän harmaa, mutta upeat näkymät silti oli.


Ja entäs sitten kalaillallinen. Ah tämä oli niin herkullista. Aikomus oli tehdä itse röstiperunat, mutta oltiin nälkäkuoleman partaalla, että äänestysmatkalla haettiin lähi K-kaupasta valmiita perunoita. Kalan lämmitin uunissa ja kasvikset keitin suolavedessä.


D teki vielä taivaallisen hyvän savukalaseoksen. Täydellistä kunnon ruisleivän päällä. Siihen tuli kalaa, keitettyä kananmunaa, creme fraichea, ruohosipulia, purjoa, sipulia, sinappia, suolaa ja mustapippuria. Niin herkullista, että tätä tarjotaan kyllä joskus vieraillekin. Ja kivaa naposteltavaa vaikka ruisnappien päälle.




Ja ei muuta kuin hyvää alkavaa viikkoa! Voikaa iloisesti :)

lauantai 21. tammikuuta 2012

Appelsiinijuustokakku-leivokset

Tänään on ollut mukava lauantai. Heräsin ajoissa ja virkeänä 10 tunnin unien jälkeen. Laitoin sämpylätaikinan kohoamaan ja ajattelin koittaa pieniä leivoksia appelsiinista. Illalla mennään sukuloimaan niin on mukava viedä tuliaisia mennessä.




Tarkoitus oli tehdä ihana keltainen kiille leivosten päälle (ohje ohessa), mutta annosvuoat ovat sen verran pehmeitä ettei kiille olisi tullut nätisti (levisivät kuin leveä perä). Laitoin tilalle raastettua appelsiininkuorta ja suklaata.

Appelsiinijuusto-leivokset:
n. 1 pkt digestive-keksejä
75-100 g voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g appelsiinituorejuustoa
4 dl kermaa
1 rkl vaniljasokeria
1 dl sokeria
5 kpl liivate
1 appelsiinin kuori raastettuna
1 appelsiinin mehu
Kiille
3 kpl liivate
2½ dl appelsiinituoremehua

Murskaa keksit hienoksi muruksi. Lisää voisula ja sekoita ne keskenään. Kaada pohja 24cm irtopohjavuokaan ja tasoita. Tai pieniin annosvuokiin (n.30-40 kpl)

Laita kakun liivatteet (5kpl) likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää siihen tuorejuustot ja sokerit.

Raasta appelsiinin kuori ja lisää se kakkumassaan. Purista appelsiinista mehu. Kuumenna se höyryäväksi. Purista liivatteista neste pois ja liota ne mehuun. Kaada seos kakkumassaan ja sekoita hyvin. Kaada massa keksipohjan päälle vuokaan ja tasoita. Nosta jääkaappiin hyytymään 3-4 tunniksi.

Kun kakku on kokonaan hyytynyt, valmista kiille. Laita liivatteet (3kpl) likoamaan kylmään veteen. Kuumenna 1 dl mehusta höyryäväksi. Purista liivatteista ylim. vesi pois ja liota ne kuumaan mehuun. Sekoita loppu mehu kuuman joukkoon. Kaada seos kakun päälle. Nosta jääkaappiin hyytymään n. 2 tunniksi.

Kivaa lauantaita! :)

perjantai 20. tammikuuta 2012

Piilosokerit!

Tämän päivän Iltalehdessä on mielenkiintoinen artikkeli "Varo piilosokereita". Juu olen toki tiennyt, että sokeria on paljon mm. ketsupissa (käyttö hyvin vähäistä) ja aamiaismuroissa (en käytä). Eli ei hätää. Mutta yllätyksen teki Valion uutuusjugurtti:



Ostin tämän rasvattoman puolukka-omenajugurtin juuri joku päivä D:lle töihin evääksi. Sokerimäärä vastaa 5 sokeripalaa. Kuulostaa aika hurjalta. 100g:ssa on sokeria 13 grammaa. Tämä sama määrä on lähes kaikissa jugurteissa, joten nyt kannattaa olla tarkkana. Olen jo kotona siirtynyt luonnonjugurttiin, mutta vielä pitäisi keksiä töihin välipaloiksi jotain vähemmän sokerista. Mutta kun ne jugurtin on niin hyviä (ihmekös tuo) :)

Ihan vaan teillekin tiedoksi :)

Tämä päivä meneekin töiden merkeissä, joten oikeen hyvää alkavaa viikonloppua!

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Keltainen kalakeitto

Ruokavaliosta ja resepteistä huomaa, että alkuvuosi on alkanut vähän kevyemmissä merkeissä. Keitot on aina hyviä, terveellisiä ja vähäkalorisia. Tässä jälleen mainio kalakeitto-ohje. Tämä on ruokaisa, mehuisa ja niin hyvän makuinen. Ihanat mausteet. Lämmin kiitos hyvästä ruoasta ja kuvasta miehelleni!



4 annosta

1 pkt (300g) marinoituja kirjolohisuikaleita
3-4 perunaa
1 pussi keittojuureksia
1 sipuli
1/2 rkl öljyä
1 tl currya
1 tl caram masala-maustesekoitusta
1/2 tl kurkumaa
1/2 tl chilijauhetta
1/4 tl inkivääriä
8 dl vettä
1 rkl kasvisfondia (kasvisliemikuutio)
2 dl appelsiinitäysmehua
Koristeeksi: tuoretta korianteria tai persiljaa

1. Kuori ja viipaloi perunat. Kaada kattilaan perunat, vesi ja kasvisfondi ja kiehauta. Lisää mausteet. Keitä noin 20 minuuttia. Lisää keittojuurekset ja appelsiinitäysmehu. Hauduta vielä noin 5 minuuttia.

2. Ruskista kalasuikaleet kuumalla pannulla omassa marinadissaan ja lisää lopuksi keittoon. Koristele tuoreilla yrteillä ja tarjoa tuoreen leivän kanssa.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Taulu

Uusi taulu on ollut tehtävälistalla jo pitkän aikaa ja kehyskin odotti valmiina. Kevään teema-väri on keltainen ja haluaisin sitä nyt joka paikkaan :) Siispä maalasin keltaista. Seuraavaksi havittelen Vallilan Mandariini-kangasta. Tuo on niin upea, että sitä on saatava :) Voisin siitä tehdä isot lattiatyynyt.

Niin tässäpä kuva uudesta taulusta. En vielä tiedä jääkö paikalleen vai päätyykö roskakatokseen :)



Kävin reippaalla lenkillä ja nyt lämpimiä voileipiä :)

maanantai 16. tammikuuta 2012

Viikon alku

Olin tänään pitkästä aikaa autolla liikenteessä. Piti käydä hoitamassa asioita ja viikon kauppareissulla. Täällä on satanut viimeisen viikon verran hirmuisesti lunta ja sitä pyryttää aamusta iltaan. En nähnyt ajaessa mitään. Isot penkat tienvarsilla vei viimeiset näkymät. Hirmuiset urat teillä niin, että piti 30km/h ajaa. Henkihievärissä ja lihakset jännittyneinä selvisin reissusta. Ja viimeinen jännitysmomentti oli pihaanajo mäessä joka oli tuiskulunta pullollaan. Auto viuhahteli puolelta toiselle ja lähes raapaisi aitaa. Kaasu vaan pohjaan ja ylös asti. Huh. En ihan heti lähde uudestaan ajamaan. Seuraavan kerran minut nähdään ratin takana kun kevätaurinko nätisti lämmittää asfalttia :) Kävelen tästä lähin niin mieluusti taas joka paikkaan!




Olen tehnyt tutkimusta syömistämme ruoista. Pyrimme siihen, että ruoka on lähellä tuotettua. Ei tarvitse olla luomua (koska se on edelleen lähes tuplahintaista). Pohjanmaalla on huippuhyviä liha-, leipä- ja juustovalmistajia. Niitä syö mielellään ja tukee samalla lähiyrittäjiä. Näin talvella on vaan harmillista, että hedelmät ovat ulkomaisia. Oikeastaan ne ovat ainoita ulkolaisia tuotteita joita tässä taloudessa syödään. Niitä kun saisi vielä kotikulmilta niin olisin tyytyväinen.

Seuraavaksi lounasta ja sitten töihin! Iloista viikkoa kaikille!

lauantai 14. tammikuuta 2012

Makujen sinffonia

Lauantai-iltana meillä syödään yleensä vähän jotain parempaa tai aikavievempää ruokaa. Aikaisemmin teimme tämän herkun naudan sisäfileellä, mutta tällä kertaa lihana jauheliha. Ihania pippurin ja makean chilin makuja. Eli jauhelihapihvit kermaperunoilla ja pippurikastikkeella.





Kermaperunat:
n. 8-10 perunaa
2,5 dl ruokakermaa
1 dl creme fraichea
suolaa
mustapippuria

Keitä pieneksi kuutioidut perunat normaalisti vedessä niin, että ovat lähes kypsiä. Laita voideltuun uunivuokaan ja lisää kerma ja mausteet. Paista 200 asteessa 20-30 minuuttia. Ilman keittämistä kyspyvät ainakin tunnin verran.

Jauhelihapihvit:
400g jauhelihaa
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 rkl makeaa chilikastiketta
2 rkl voita tai margariinia
1 tl mustapippuria

Sekoita jauhelihaan valkosipuli, mustapippuri ja chilikastike. Muotoile taikinasta 8 pihviä. Kuumenna voi pannulla ja paista pihvit kauniin ruskeiksi molemmin puolin.

Pippurikastike:

Mustapekkajuusto
2 dl ruokakermaa
ripaus soijakastiketta ja suolaa

Kuumenna kerma ja mustapekka kattilassa kiehumispisteeseen ja mausta.


Jälkkäriksi vaniljajätskiä vadelmilla ja kinuskikastikkeella :) Ei paha lauantai! Ja sitten saunaan!

perjantai 13. tammikuuta 2012

Huopapallot

Aloitin jo marraskuussa tämän projektin..




Tein kasan ihania huopapalloja. Huovutin suoraan puuhelmen ympärille. Ajatuksena oli tehdä pannunalunen. Värit on mitä mahtavimpia ja näitä tekisi mieli syödä :)
Olen yrittänyt keksiä keinoa, miten saada nämä yhteen. Puuhelmissä on reikä vain yhteen suuntaan, joten kasassa pysyminen on haasteellista.
Siispä kysynkin teiltä; Onko ideoita miten saada pallot tivakasti kiinni? Tai mitä muuta ihanaa näistä voisi keksiä?

Täällä on edelleen hurja lumimyräkkä.. saas nähdä miten pääsee puskemaan aamulla töihin.
Nyt iltapalalle ja sitten peiton alle. Hyvää yötä!

Aurinkosmoothie

Tässä ihana smoothie-ohje energisiin aamuihin tai herkulliseksi iltapalaksi. Tarvitsen itse lisää hedelmiä ja marjoja ruokavaliooni, joten sellainen projekti on nyt käynnissä :)



2 annosta:
1 appelsiini
1 banaani
1 dl maustamatonta jugurttia (Luonto+)
1,5-2 dl maitoa
sokeria ripaus jos haluaa

Tänään meneekin koko päivä töissä ja lunta taas pyryttää hirmuisesti.
Kivaa alkavaa viikonloppua!

torstai 12. tammikuuta 2012

Hymyilevä parsakaalikeitto :)

Ja tässä jälleen yksi hyvä kasvisruokavinkki. Mukailin Maku-lehden ohjeesta vähän kermaisemman version. Ja hyvää oli :)



4 annosta
500 g parsakaalia
1 kpl iso sipuli (2 pientä)
2 kpl valkosipulinkynttä
8 dl vettä
1 kpl kasvisliemikuutiota
200 g tuorejuustoa (esim. Viola)
1,5 dl kermaa
1/4 tl mustapippuria
ripaus valkopippuria ja suolaa

Huuhdo ja paloittele parsakaali. Kuori ja paloittele sipuli ja valkosipulinkynnet. Siirrä kasvikset kattilaan ja lisää vesi. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää liemikuutio. Anna kiehua miedolla lämmöllä, kunnes parsakaali on kypsää.

Ota ennen keiton soseuttamista vähän vettä pois. Itse otin 4 dl. (Jotka korvataan myöhemmin kermalla).

Soseuta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää tuorejuusto, kerma ja mausteet. Sekoita tasaiseksi. Lisää kermaa tai vettä tarvittaessa.

Tarjotaan hyvän leivän kera.


Nautiskelen tässä vapaapäivästä. Täällä pyryttää lunta hirmuisesti, mutta siitä huolimatta taidan lähteä kaupungilla asioille ja jos pitkästä aikaa kävisi vähän alennusmyyntejä katsomassa.
Huomenna on taas jo viikonloppu, kyllä menee aika niin äkkiä.
Kivaa torstaita :)

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Halloumisalsa

Eikö näytä herkulliselta?:) Tämä lounas odotti tänään kun tulin aamuvuorosta :)




Halloumisalsa

200 g halloumijuusto (esim. Filos)
370 g (1 tkl) tomaattimurskaa - Mutti valkosipuli-basilika
380 g (1 tlk) GoGreenSalsa Mediterranean sekoitus
1 iso sipuli
1/2 ruukku rukolaa
1 tl suolaa
1 tl mustapippuri

Kuullota sipuli - lisää juustokuutiot pannulle.
Lisää tomaattimurska ja salsasekoitus. Mausta.
Tarjoile riisin kera. Valmista ja herkullista.

Meillä on ollut aivan upea auringonpaiste tänään. Tässä muutama kuva lähikauppaan kävellessäni.



tiistai 10. tammikuuta 2012

Löytö

Me tehtiin unelmalöytö. Pitkän aikaa on ollut hakusessa pinnakeinutuoli. Sellainen sopivan kokoinen, jossa molempien on hyvä istua.
Muutamat huutokaupat ja kirpputorit on jo kierretty, kunnes mies bongasi tämän netistä viikonloppuna. Kiitos hänelle!





Oi tämä on niin kaunis ja sopii meille kuin nenä päähän.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Nyt se on valmis.

Syksyllä aloittamani torkkupeitto. Huojentunut olo. Onnellinen. Tekee mieli halailla tuota. Ihana. Kaunis.




Mukavaa sunnuntaipäivää! :)

perjantai 6. tammikuuta 2012

Broileria ja cashewpähkinää

Tässä ohje erinomaiseen kanawokkiin. Hieman aikaa vievää kaikki pilkkomiset ja paahtamiset, mutta ruoka on kaiken vaivan arvoista. Maukasta. Ja tätä voi tarjota hienommillekin vieraille.



Ainekset

n. 300 g broilerin fileetä
1 rkl maissi- tai ohratärkkelystä
Marinadi:
1 rkl sokeria
1 tl seesamiöljyä
1 rkl soijaa
Wok:
100 g cashew-pähkinöitä
2 cm:n pala inkivääriä
2 valkosipulin kynttä
1 pieni purjo
1 sipuli
n.250 g parsakaalia
227 g:n tlk ananasrenkaita
Kastike:
2 tl maissi- tai ohratärkkelystä
1 rkl soijakastiketta
ananastölkin liemi
paistamiseen öljyä

1. Leikkaa broileri (tai kalkkuna) noin 3 cm:n suikaleiksi. Ripottele maissijauhot pinnalle ja kääntele paloja, jotta maissijauhot levittyvät tasaisesti paloille. Sekoita marinadiaineet ja kaada jauhotetuille broileripaloille. Anna maustua n 15 min.
2. Silppua inkivääri ja valkosipulit. Suikaloi purjo, sipuli, parsakaalin kuorittu varsiosa. Leikkaa parsakaalinnuput pienemmiksi. Paloittele ananasrenkaat.
3. Paahda cashew-pähkinöitä kuumalla wok-pannulla hetki. Varo, etteivät ne pala. Poista pähkinät pannulta. Kaada pannulle 2 rkl öljyä ja paista valkosipulia ja inkivääriä siinä hetki. Lisää purjo-, parsakaalinvarsi- ja sipulisuikaleet. Paista noin 3 minuuttia ja lisää kanapalat. Jatka kypsennystä 3-4 min. Kaada lopuksi joukkoon parsakaalin kukinnot. Kääntele hetki.

Sekoita kastikeainekset ja kaada ne wokkiin ananaspalojen ja pähkinöiden kanssa. Sekoita ja kiehauta. Tarjoa keitetyn riisin tai nuudeleiden kanssa.

Loppiainen

Tänään on ollut täydellinen vapaapäivä. Heräsin jo kahdeksalta, kun mies tuli töistä. Löhösin aamutakissa sohvalla vielä kymmenen jälkeen uusien lehtien parissa.

Kävimme pitkällä lenkillä ihailemassa lumista ja aurinkoista luontoa. Ja syöttämässä lintuja :) Olipa virkistävä ulkoilu. Ja merikin oli vihdoin jäässä.







(tämä se aina keksii parhaat valokuvauspaikat- ja asennot ;))

torstai 5. tammikuuta 2012

Kerho

Vaasassa on 11cm lunta ja pikkupakkasta luvattu seuraavat päivät. Eli täydellistä talvikeliä. Ihanaa. Huomenna kun on vielä pyhäpäivä, niin jospa lähtisi kunnolla ulkoilemaan.

Eilen hyvä ystävä oli iltaa istumassa. Ehotin hänelle, että perustamme KK-kerhon, eli keskiviikkokerhon :) Kerholaiset tapaavat kahden viikon välein. Kierrämme vuorotellen toistemme kodeissa. Ruoanlaittoa, käsitöitä, ulkoilua, vesijumppaa, kahvihetki kaupungilla, leipomista. Yhdessä voimme oppia uusia kivoja juttuja ja tehdä mukavia asioita. Eikö kuulosta hyvältä?


(kuva ystävänpäivältä 2010)

Pyykinpesukone rämisee ja pärisee siihen malliin, että taitaa olla viimeiset hetket menossa (huoh!). Eli seuraavaksi vielä vähän kotihommia. Illalla hautausmaalla käynti ja sitten lepoa!

Hyvää Loppiaista!

tiistai 3. tammikuuta 2012

Vuosi 2012

Uusi vuosi on alkanut hyvin. Lupaavasti. Paljon ihanaa on tapahtunut ympärillä. Yksi sai ihanan pienen pojan, toinen löysi uuden asunnon, kolmas päätti pitää tärkeän uuden vuoden lupauksensa. Kaikilla on jotain uutta mielessä ja elämässä. Ehkä niitä lupauksia paremmasta :)

Kuuluuhan se asiaan, että luvataan syödä terveellisemmin, liikkua enemmän, lopettaa paheita jne. Itse en oikeastaan ole koskaan tehnyt mitään lupauksia, koska en omaa niin suurta itsekuria että ne onnistusivat. Nyt tosin voisin luvata pitäväni itsestäni vielä parempaa huolta. Jatkaa normaali hyvää elämää kuten ennen jouluakin. Joulunahan kaikilla on lupa vähän repsahtaa ruoan ja liikunnan suhteen.

Edellisyönä meille satoi hurjasti ihanan pöllyävää lunta, luonto oli satumainen. Harmillisesti se vaan muuttui aamun tullen vedeksi. Toivottavasti saadaan pian lisää lunta valostuttamaan pimeyttä.

Onnea kaikille uusiin haasteisiin, tehtäviin, lupauksiin ja tuleviin talvipäiviin :)



Iltavuoron jälkeen kotona minua odotti lämmin pannukakku. Njami :)