tiistai 20. joulukuuta 2011

21. joulukuuta

Teimme eilen illalla elämämme ensimmäiset joululaatikot. No sen verran oikaisimme, että ostimme valmiit porkkana- ja lattusoseet. Muutoin hommaan ei olisi riittänyt yksi ilta. Muutama puhelu piti äitille soittaa. Miten ne äidit ovatkaan kaikessa niin taitavia. Tietävät ja osaavat kaiken. Ja miten ikinä itse voi olla yhtä taitava äiti.


Kyllä me jännitettiin nenät uunin luukussa kiinni, miten mahtavat onnistua. Lopputulos oli tyrmäävä :) Ja maku upea. Nyt ne lepäilevät pakkasessa ja aattona saavat vielä korppujauhopinnan.



Tässä ohjeet:

Lanttulaatikko

1kg lanttusosetta
2dl korppujauhoja
1,5-2dl kermaa
2 pientä munaa
1dl siirappia
n.1rkl suolaa
ripaus valkopippuria

Uuniin laitettaessa pinnalle kanelia ja voinokare

Yhdistä kerma ja korppujauhot. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Anna seoksen vetäytyä hetki ja testaa koostumus lusikan kärjellä:
Lusikasta jää nippa nappa lovi seoksen pintaan. Mikäli massa on liian kiinteää lisää kermaa.
Tee mielummin mehevää kuin kuivaa lanttulaatikkoa!

Paista 175℃:ssa n. 1-1,5h.

Tästä ohjeesta tulee kaksi keskikokoista foliolaatikkoa.

Porkkanalaatikko

0,5kg kuorittuja porkkanoita
1,5dl puuroriisiä
5dl vettä
5dl maitoa
2 munaa
0,5rkl suolaa
1-2rkl siirappia
ripaus valkopippuria
ja paistettaessa pinnalle nokare voita

Keitä riisi vedessä kannen alla niin, että kaikki neste on imeytynyt
Jäähdytä riisi vesihauteessa tai ulkona.
Sekoita porkkanasoseen joukkoon muut ainekset ja viimeisenä maito.

Paista 175℃:ssa n. 1-1,5h

Ohjeesta tulee sama määrä kuin lanttulaatikonkin reseptistä.

Herkullista joulunodotusta! Enää 3 yötä :)

1 kommentti:

  1. Ja porkkanalaatikkoon vielä ripaus muskottipähkinää ;) Piste iin päälle :D

    T. Miehesi

    VastaaPoista