maanantai 14. marraskuuta 2011

Ja jälleen uusi kynttilänjalka (sekä kinkkukiusausohje)

Mukava viikonloppu ja Isäinpäivä on vietetty. Ja tänään oli työpäiväkin - kiva sellainen -. Että puuhaa on ollut. Tein eilen appiukolle herkullista kinkkukiusausta ja samalla reissulla mies spraymaalasi viidennen kynttilänjalan. Kyllä, sellainen löytyi taas kirppikseltä ja oli mallilta ja korkeudelta juuri täydellinen kokoelmaan:) Nyt ne viisi on helppo asetella pöydälle. Niin ja hintaahan tällä löydöllä oli 1,50 e.



Kinkkukiusaus meni niin nopeasti muriseviin mahoihin, että unohdin kuvata sen. Tässä kuitenkin ohje nopeaan ja maukkaaseen kiusaukseen:

n. 10 isoa perunaa
1 sipuli
350 g palvikinkkua
1 ruokakerma
1 creme fraiche
mustapippuri
suola

Keitä perunoita (itse lisään keitinveteen suolaa) melkeen kypsiksi asti, ei kuitenkaan ihan pehmeäksi. Silppua sipuli ja pilko kinkkupala ja paista/kuullota niitä hetki pannulla. Lisää mausteita suoraan pannulle, eli mustapippuria, suolaa ja halutessa oreganoa ja paprikaa etc.

Kaada keitetyt perunat voideltuun uunivuokaan ja lisää joukkoon paistettu sipuli ja liha.
Sekoita ruokakerma (esim. Kuohu 250 ml) ja creme fraiche keskenään ja lisää vuokaan. Kääntele kerma tasaisesti koko seokseen.

Paista n. 20 minuuttia 200 asteessa. Maista välillä ja lisää tarvittaessa suolaa tai mustapippuria.

Ja hyvää on :)

Kivaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti