tiistai 8. marraskuuta 2011

Jauhelihapiirakka

Päivät menee hujauksella, enkä tiedä mihin eilinenkin hävisi. Tänään aloitin taas päivän aamuisella vesijumpalla ja ai että siitä tulee hyvä olo. Saan viettää vielä viimeisiä vapaapäiviä niin otan kaiken ilon irti puuhaillen ja kokkaillen.

Mies tulee illalla työmatkalta niinpä loihdin hänelle jauhelihapiirakkaa iltaruoaksi. Helppo, nopea ja lähes aina löytyy tarvittavat aineosat kotoa.


150 g pehmeää voita (n. 1,5 dl)
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl vettä (huoneen lämpöistä)

Täyte:
400 g jauhelihaa
1 sipuli hienonnettuna
1 rkl tomaattipyrettä tai ketsuppia
1-2 dl juustoraastetta
suolaa
ripaus mustapippuria (ja muita mausteita oman maun mukaan)
1/2 punaista paprikaa
2 dl kuohukermaa
2 munaa

Sekoita taikina nopeasti sekaisin ja asettele se piirasvuokaan pohjalle ja reunoille.

Paista jauheliha, lisää joukkoon ruskistumaan sipuli. Mausta sopivaksi suolalla ja mausteilla.

Esipaista piiraspohja uunin keskellä n. 10 min. 225 astetta.
Ota pohja uunista ja levitä tomaattipyre tai ketsuppi pohjalle.
Lisää jauheliha pohjalle ja ripottele päälle paprika. Itse lisäsin vielä purjon vihreää osaa antamaan makua ja väriä.
Sekoita munat ja kerma keskenään ja lisää päälle.
Ripottele vielä juustoraaste pinnalle ja paista 225 astetta uunin alaritilällä n.30min.




Herkullista!

1 kommentti:

  1. Namsk, tota pitää kohta kokeilla.
    Ja just semmonen että usein löytyy aineet valmiiksi kotoo...

    -L

    VastaaPoista