maanantai 27. joulukuuta 2010

Unelmajoulu










Kiitos rakkaalleni, joka teki joulustani kauniin. Olin ahdistunut, itkuinen, stressaantunut ja niin väsynyt kun joulu vihdoin koitti. Mielen olisi pitänyt olla juhlava, mutta olin kaikkea muuta.. Sain kuitenkin jälleen tukea ja turvaa, lohtua ja piristystä ja sainkun kun sainkin kauniin joulun.
Aatonaattona heräsin täydelliseen talvipäivään. Unohdin hetkeksi arjeen kiireet. Nautin elämästä. Rauhasta. Hiljaisuudesta. Joulusta.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

God jul till alla!

Rauhallista ja mukavaa joulunaikaa kaikille lukijoilleni!


Tänään neljäntenä adventtina suuntaan ajatukseni ja mieleni jo tulevaan jouluun. Kaksi työpäivä enää, jonka jälkeen nokka kohti pohjanmaata.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

"Bliw by Nanso"


Ihania, eikö? Arvostan sitä, että jokapäiväisestä arkisesta asiasta tehdään kaunista. Saippua on kotona jatkuvasti esillä ja päivittäisessä käytössä. Tämän upean muotoilun ja piristävän värin vuoksi olen ostanut useampia värejä niin kylpyhuoneeseen kuin keittiöönkin. Suunnittelijana muuten Paola Suhonen (yksi Ivana Helsingin perustajista).

Luin tosin tuotteen syntyperästä ja ilmeisemmin tuote on jo vuosia ollut myynnissä, mutta itse löysin sen Prisman hyllystä vasta menneenä syksynä. Onnekseni!

Halusin jakaa tämän kanssanne, kun flunssaisena sohvalla lepäilen :)

lauantai 11. joulukuuta 2010

Gazpacho-keittoa ja uuniperunaa




Tänään olemme viettäneet mukavan kotilauantain. Ainut yhteinen vapaapäivämme ennen joulua ja halusimme ottaa sen ihan rauhassa. Aamun aloitimme juhlavasti vispipuurolla. Siivosimme kotia jo joulukuntoon ja laitoin punaisen liinankin ruokapöydälle.

Kävimme ulkoilemassa uskomattomassa lumimyräkässä. Sitä oli jo eiliseen mennessä puolisen metriä ja tänään tuli varmasti ainakin 15cm lisää. Kauniin näköistä, mutta kyllä tuo lumi hankaloittaa kummasti kulkemista.

Ihanan kotoisan päivän kunniaksi teimme kunnon gourmet-illallisen ;) Alkuruokana oli maukasta Gazpacho-keittoa. Vihdoin sain tehtyä myös aikaa vieviä uuniperunoita kinkkupaprika- tai tonnikalamaissitäytteellä. Ruoka oli kerrassaan loistavan maittavaa. Kylläpäs on ollut mukava lauantai.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Joulun valmisteluja



© Danne B

Tänään koko kansa on juhlinut Suomen itsenäisyyttä. Kukin omalla tavallaan. Itselläni ei ole perinteitä, eikä juhlia mutta tunnen aina tänä päivänä oloni jotenkin arvokkaaksi. Ehkä kuljenkin vähän ryhti suoremmassa.

Tänään päätimme uhmata hyrisyttävää lumimyräkkää ja suuntasimme Naisten Joulumessuille Wanhaan Satamaan. Sekä paikka, että tilaisuus oli ennestään tuntemattomia ja olin todella yllättynyt. Satama oli ihanan tunnelmallinen ja myyjiä oli hurjan paljon. Pöydät notkuivat joulukoristeita, kortteja, tonttuja, lakkeja, liinoja, sukkia ja kaikkea mitä käsityöihmiset keksivät tehdä. Kauniita, ihania.

Saimme innostuksen tehdä myös omat joulukortit valmiiksi. Niistä tuli niin nättejä ja oli mukava yhdessä työstää. Tänään on ollut hyvä päivä. Ihana on ollut puuhailla kaikkea mukavaa kotona. Joulukoristeet on asetettu paikoilleen ja nyt täällä on niin viihtyisää. Nautin suunnattomasti rentouttavista ja piristävistä vapaapäivistä.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Kaksivuotispäivämme

Jo tutkimustenkin mukaan suurimmat parisuhteen harmin aiheuttajat arjessa ovat ne asiat, mitä toinen ei tee tai jättää tekemättä. Mietimmekö koskaan, mitä toinen tekee meidän hyväksemme. Kaksivuotispäivämme kunniaksi julkaisen listan niistä asioista, joihin minun ei tarvitse koskaan puuttua tai koskea. Normaalit kotityöt hoidetaan sulassa sovussa yhdessä, vuorotellen tai minä fanaattisesti kuten pyykin laiton. Mutta tämä lista kertoo sen, miten ihana ja kiltti mies minulla todella onkaan.

Asiat, joita en juuri koskaan joudu tekemään:
- korjata tai asentaa paikkoja kotona
- kiristää ruuveja, muttereita tms.
- vaihtaa lamppua
- asettaa lamppuja, johtoja, uusia laitteita
- kantaa raskaita tavaroita kuten kauppakasseja
- kiinnittää tauluja, peilejä, hyllyjä..
- sytyttää takkaa, saunaa mökillä ja toisessa kodissa..
- siivota miehen vaatekaappia, ostaa sukkia tai vaatteita hänelle
- käydä ruokakaupassa jos en halua
- huolehtia autovakuutuksista yms
- huolehtia auton korjauksista, huolloista..
- pestä ikkunoita
- ajaa autoa pitkillä matkoilla, reissuilla
- huolehtimaan viherkasvien lannoittamisesta ja kastelemisesta
- vaihtaa kukkiin multia
jne..

Lista voisi olla hyvinkin pitkä, jos pistäisin aivonystyrät oikeen kunnolla töihin Kiitos yhteisistä vuosista <3